Blue Finance – yritysrahoitus

Arkilaina | Blue Finance

Blue Finance - Arkilaina

Älä tingi joulusta – panosta oikeisiin asioihin

Älä tingi joulusta – panosta oikeisiin asioihin

Blue Finance - Arkilaina

Joulu on monen mielestä vuoden tärkein juhla. Kun maailma pysähtyy, on ihanaa viettää aikaa omien läheisten kanssa ja vaalia jouluperinteitä. Valitettavasti joulu lahjoineen, ruokineen ja koristeluineen aiheuttaa usein myös taloudellista stressiä – etenkin silloin, kun tulot ovat jo valmiiksi pienet. Vinkeillämme luot joulun lompakolle kevyesti ja itsellesi kiireettömästi

Säästeliäs ja sydämellinen joulu

Jos ei ole mitä tuhlata, kannattaa joulunvietossaan vaalia elämän tärkeimpiä asioita: rauhallista yhdessäoloa ja rakkautta. Joulupöydän herkut valmistuvat nyyttikestein: kun jokainen tuo jotain, pysyvät kulut kurissa. Mikäli vieraita ei ole tulossa, kannattaa suunnata ruokakauppaan vasta jouluaattona juuri ennen kaupan sulkemisaikaa. Kauppojen hiljentyessä joulun ajaksi, löytyy hyllyistä tuotteita merkittävällä alennuksella.

Joulu ei lahjoja välttämättä kaipaa, mutta jos lahjoista haluaa päästä nauttimaan, voi olla järkevää antaa ja saada vain yksi lahja. Tämä onnistuu niin, että päätätte budjetin joululahjoille ja arvotte joulunviettäjien kesken jokaiselle yhden lahjansaajan. Jokainen voi etukäteen ilmoittaa yhteiselle toivelistalle, mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee – näin ainoa joululahja on ainakin mieluisa. Voitte myös suosia kierrätettyjä lahjoja tai aineettomia lahjoja. Väsynyt perheenäiti varmasti ilahtuu esimerkiksi lastenhoidosta tai suursiivouksesta.

Yhdessäoloon kannattaa varustautua erilaisilla tehtävillä ja leikeillä. Esimerkiksi lauta- ja korttipelien äärellä kuluu tuntikausia. Televisiossa näytetään perinteisesti myös erilaisia jouluaiheisia elokuvia. Parasta on, kun voi jouluna keskustella ja oppia tuntemaan omia läheisiään vieläkin paremmin. Se on arvokkaampaa kuin yksikään lahja.

Tuhlaajan tunnelmallinen joulu

Joulukoristeisiin saa käytettyä halutessaan kokonaisen omaisuuden. Jos edellisvuoden joulukoristeet eivät ole tallessa, päätyy helposti tuhlaamaan turhaan uusiin jouluvaloihin ja koriste-esineisiin. Joskus joulu muodostuu naapurien väliseksi kilpavarusteluksi, mikä entisestään yllyttää törsäämään joulun koristeluihin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että joulu on vain kerran vuodessa, joten ei ole syytä pilata koko alkuvuoden budjettiaan pelkkien jouluvalojen vuoksi.

Tuhlaajan tunnelmallinen joulu muuttuukin tarkaksi taiteiluksi, kun tekee joulukoristeet itse. Pakkasella lumoavat lumilyhdyt syntyvät vedestä ja lumesta aivan ilmaiseksi. Lähikoulujen myyjäisistä löytää kauniita ja ajatuksella askarreltuja koristeita. Jouluvalot löytyvät kierrätyskeskuksesta tai kirpputorilta.

Myös ruokaostokset houkuttelevat käyttämään paljon ylimääräistä. Mielihalut pääsevät valloilleen ruokaosastolla ja ostoskärryyn eksyy joulun varjolla myös sellaisia ruokia, joita ei muuten ostaisi. Jouluun on perinteisesti varustauduttu runsaudella, mikä puolestaan myös maanittelee pistämään ostoskärryihin hieman ylimääräisiä herkkuja.

Ongelma jouluruokien runsaudessa on se, että niitä jää usein yli. Hävikki on kuin heittäisi rahaa roskikseen. Suunnittele siis ruokalista joulunviettäjien lukumäärän mukaan ja panosta itse tehtyyn. Pipareiden leipominen, laatikoiden tekeminen ja kinkun paistaminen ovat hauskaa yhdessä tekemistä – ja rahaa säästyy!

Törsäävän tontun taianomainen joulu

Kun haluaa teeskennellä tonttua, saattaa taianomainen joulutunnelma viedä mukanaan. Kauppojen hyllyt ovat pullollaan kauniita tavaroita, joita tekee mieli ostaa ja paketoida. Mikä parasta, kun lahjansaaja rapistelee pakettia käsissään, sydämen täyttää lämpö.

Lahjojen antaminen kuuluu ehdottomasti jouluun, mutta mitä jos muuttaisitkin törsäilyn taiaksi? Et voi oikeasti muuttua tontuksi, mutta kaupoissa pyörimisen ja hyörimisen sijaan voit kehitellä aivan uniikkeja lahjoja, joista tulee parempi mieli kuin kauppakeskuskatalogissa esitellyistä tavaroista.

Taikojaan tonttu voi tehdä esimerkiksi keittiössä. Ihanat, koristellut piparkakut kauniiseen lasipurkkiin pakattuina ovat valloittava lahja. Tauluksi kehystetty valokuva tärkeän ihmisen kanssa päätyy kotona varmasti paraatipaikalle ja lupaus yhteisestä luontoretkestä jättää lahjansaajalle kutkuttavan tunteen.

Kun käyttää hieman mielikuvitusta, törsäilevästä tontusta voikin näin ollen tulla taikoja tekevä tonttu, joka saa jokaisen lahjansaajan iloiseksi.

Näiden vinkkien avulla et unohda joulun arvokkuutta, mutta pidät budjetin kunnossa niin, että voit aloittaa uuden vuoden taloudellisen mielenrauhan kera – ja jos jouluna haluaisikin panostaa hieman enemmän, sekin on ymmärrettävää. Voit aina kääntyä meidän puoleemme, kun arkesi kaipaa pientä joustoa. Arkilaina sopii käytettäväksi niin arkeen kuin juhlaankin, eikä sen hakeminen vaadi kuin muutaman minuutin!

TUOREIMMAT ARTIKKELIT

Pienen budjetin joulu Joulu kolkuttaa jo ovella. Vuoden tärkeintä juhlaa on ihana odottaa – joulutunnelma lisääntyy, kun pääsee avaamaan joulukalenteria, koristelemaan kotiaan

Kasvata puskuria ja suojaa itsesi taloudellisilta kolhuilta Elätkö ”se mikä tulee se myös menee” -asenteella? Törsäilet siis ilman sen kummempia murheita siitä,

Kuluta vähemmän – säästät myös luontoa Päivittäin saamme lukea uutisia siitä, kuinka ilmastonmuutos etenee, luonnonkatastrofit lisääntyvät ja eläinlajit kuolevat sukupuuttoon. Silti elämme

Scroll to Top